Työhyvinvointi ei ole pelkkä turhanpäiväinen kuluerä
Tehokkuuden ajattelu rantautui eri aloille vuosikymmeniä sitten. Varsinkin yksityisellä puolella se omaksuttiin niin hyvin, että ajattelumalleja on haasteellista muuttaa. Miksi malleja olisi kuitenkin hyödyllistä ainakin kohentaa, jos nyt ei sentään kokonaan muuttaa? Tehokkuus on verrannollinen työn tulokseen, tavalla tai toisella. Tavoite voi olla sama, vaikka toimintamallit, jolla siihen päästään ovat eri. Kukaan ei ole parhaimmillaan loppuun ajettuna.
Monenlaista kiirettä
Pieni kiire tai väliaikainen stressintunto ajoittain tuo vauhtia, ja voi luoda tehokkaampia tapoja tehdä työtä. Tasapaksu suorittaminen vuodesta toiseen, ilman minkäänlaista sytykettä muuttaa mitään, ei kehitä. Sen sijaan, se jättää katselemaan horisonttiin himmeneviä takavaloja muiden ajaessa ohi kovaa vauhtia muun maailman mukana.
Iso kiire ja loputon stressi ei kuitenkaan anna aikaa tai mahdollisuutta kehittyä tai kehittää. Loppuun ajettuna ei jaksa eikä kiinnosta, se on selvä. Mikään, kuten tämäkään, ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Sillä se että ei ole kiire, ei varmista sitä, että työt suoritetaan tehokkaasti tai että työyhteisössä olisi halua kehittyä tai kehittää, vaikka mahdollisuus siihen olisi. Siihen tarvitaan motivaatiota. Motivaation etsiminen vaatii viitseliäisyyttä, paneutumista ja ehkä vähän tietoakin. Mutta ennen kaikkea pelkkä kiinnostus motivaation etsintään jo riittää havainnoimaan omaa työyhteisöä ja sitä, miten se motivoituu.
Hyvinvoiva työntekijä tuottaa
Varmasti kiistatonta on se, että työntekijä, joka voi hyvin, on todennäköisemmin myös motivoitunut ja tehokas kestävästi (ei vain lyhytaikaisesti). Hyvinvoivat työntekijät haluavat tulla töihin ja tehdä ne hyvin. Terveessä työyhteisössä kannustetaan ja otetaan vastaan kehittämisajatuksia, huolimatta siitä motivoituuko ihminen kilpailuasetelmasta vai halusta kehittää omaa itseä. Näin ainakin teoriassa, käytäntöön vieminen on joskus sananhelinää haastavampaa.